Quercus robur

Tammi

  • Skogek (S)
  • Oak (GB)
  • Stieleiche (D)
  • Le chêne (F)

Latinankielinen nimi ”robur” tarkoittaa voimaa, jota suuri tammi todellakin uhkuu. Tammi luo lähettyvilleen ilmavan elinympäristön monimuotoiselle kasvilajistolle, kuten valkovuokolle ja muille ruohokasveille.

Levinneisyys

Tammi on yleinen koko Euroopassa ja osittain Aasiassa. Suomessa tammivyöhyke kulkee aivan etelärannikolla Porvoon tienoolta Turun saaristoon ja Ahvenanmaalle. Istutettuna tammi tulee toimeen pohjoisempanakin. Etelärannikon tammimetsät ovat useaan otteeseen olleet valikoivien hakkuiden kohteena. Parhaita runkoja on erityisesti kaadettu laivanrakennuspuuksi. Metsätammi on ainoa Suomessa luonnonvaraisena esiintyvä tammilaji. Ahvenanmaalla yli 1,70 m ympärysmitaltaan olevat tammet ovat rauhoitettuja.

Kasvupaikka

  • Tammi kasvaa parhaiten tuoreessa runsas ravinteisessa metsässä.
  • Se tulee toimeen laihassakin maaperässä, mutta parhaiten se menestyy runsasravinteisessa, savensekaisessa lehtomaassa.
  • Se ei siedä soistuneisuutta, seisovaa vettä tai toistuvaa kuivuutta.
  • Tammi vaatii paljon valoa etenkin varhaisimman nuoruusvaiheen jälkeen.
  • Voimakkaan paalujuuren ja tukevan juuriston ansioista tammi on erittäin myrskynkestävä.
  • Tammikääriäistuhot ja keväthallat ovat tammen uhkaajia.

Kasvutapa

  • Tammi voi kasvaa jopa 30 metrin pituiseksi ja 1,5 metriä paksuksi rungoksi.
  • Se elää hyvin vanhaksi ja kasvaa hyvin vielä yli 150-vuotiaanakin.
  • Rungon kaarna on syväuurteinen ja tummanruskea. Oksat haaroittuvat yläviistoon ja sivuille.
  • Tammen latvus on kupumainen.
  • Tammi uudistuu hyvin luontaisesti, närhi on tärkein eläin terhojen levittäjänä.
  • Tammen runko on mahdollista kehittää oksattomaksi leikkaamalla ja karsimalla oksia.
  • Toisin kuin jalava ja saarni se pystyy muodostamaan meillä kunnon metsiköitäkin.

Puuaineksen ominaisuudet

  • Pinta- ja sydänpuu erottuvat hyvin toisistaan. Pintapuu on ohut ja valkeahko. Sydänpuun väri vaihtelee vaaleankellertävästä keskiruskeaan, yleensä se on punertavankiiltoista ja tummenee myöhemmin.
  • Ydinsäteet erottuvat selvästi poikkileikkauksessa.
  • Laadukas tammen runko on järeä, suora, karsiutunut ja rinnankorkeudelta yli 35 cm paksuudeltaan.
  • Puuaine on lujaa, kovaa, hyvin painavaa ja tiheäsyistä.
  • Korkean parkkihappopitoisuuden takia hyönteiset eivät sitä juuri vaurioita.
  • Pintakäsittelyt ovat vaivattomia, mutta ennen puuaineen kiillotusta on putkilot täytettävä huolellisesti. Myös puun kuorinta ja viilutus sujuvat hyvin. Liimat, ruuvit ja naulat pitävät hyvin.
  • Sydänpuu on erittäin lahonkestävää ja sietää hyvin vettä.
  • Tammen puuaines on arvokasta, etenkin tumma ja raskas sydänpuu.
  • Puu on kuivattava huolellisesti, jotta se ei halkeilisi. Kuivana sen työstäminen on helppoa. Halkeilua saattaa esiintyä kuivauksen jälkeenkin.
  • Ilmakuivan sahatavaran paino 753 kg/m3.

Pintakäsittely

Puulajinäyte on pintakäsitelty seuraavasti:

  • Vasen reuna, vesiohenteinen akryylilakka
  • Keskialue, ei käsittelyä
  • Oikea reuna, kaksikomponenttinen katalyyttilakka tai öljy

Sahattu säteittäisesti

Sahattu tangentiaalisesti

Käyttö

  • Tammi on erinomainen kalustepuu, myös oviin ja ikkunoihin se sopii mainiosti.
  • Tammesta valmistetaan mm. viilua, huonekaluja, parkettia ja veneitä.
  • Kovuutensa ja lahoamattomuutensa vuoksi tammea käytettiin ennen purjelaivojen rakennusaineena.
  • Tynnyripuuna tammella on ikiaikaiset perinteet.
  • Välimeren alueella kasvavan korkkitammen kaarnasta valmistetaan eristelevyjä ja pullonkorkkeja.