Lähestyvä ruska-aika näkyy ensimmäisenä soilla, joissa sarat ja villat värjäytyvät kauniin punaruskeiksi jo elokuussa. Seuraavaksi varvut saavat ruskavärit: maaruskan muodostavat esimerkiksi riekonmarjan, mustikan ja vaivaiskoivun lehdet. Puut ja pensaat saavat ruskan viimeisinä syyskuun toisen viikon tietämissä. Ruskan pituus vaihtelee vuosittain. Lapissa ruska-ajaksi lasketaan yleensä viikot 36 – 39.
Lehtensä varistavien kasvien syksyinen väriloisto johtuu lehtien väriaineista. Kasvukauden päätyttyä lehtien vihreä väriaine eli klorofylli pilkkoutuu, ja sen tärkeät typpipitoiset ainesosat varastoituvat kasvin silmuihin ja oksien kärkiosiin. Tällöin lehdessä olevat keltasävyiset väriaineet – oranssinpunaiset karotenoidit ja keltaiset ksantofyllit – tulevat näkyviin. Punaiset ja sinipunaiset sävyt saa aikaan antosyaani, joka kehittyy useiden kasvien soluihin syksyllä. Väriaineiden määrä, värien sijoittuminen kasvin eri osiin ja ruskavärityksen ajankohta johtuvat kasvin perinnöllisistä tekijöistä. Leppä ei kellastu yleensä lainkaan, haapa voi olla ruskaväritykseltään joko keltainen tai punainen, vaahtera oranssinpunainen, pihlaja on kaikkein punaisin ja koivu keltainen. Havupuista kuusen ruskaa tuskin huomaakaan, mutta mänty sen sijaan kellastuttaa ja varisuttaa osan neulasistaan samaan aikaan kuin lehtipuut.
Ruska on parhaimmillaan kuivan kesän ja syksyn jälkeen. Kosteus altistaa kasvit sairauksille. Sienitaudeista kielii hidas ruskan tulo ja lehtien puihin jääminen. 
Me pohjoismaalaiset emme aina osaa arvostaa tätä luonnonilmiötämme, joka on maailmalla harvinaista herkkua. Pohjoismaiden lisäksi ruskaa esiintyy yhtä voimakkaasti vain Venäjän pohjoisosissa ja Kanadassa. Eteläisimmässä Amerikassa Andeilla voi törmätä tähän luonnonilmiöön.