Luonnosta saatavat punaiset pigmentit ovat pääsääntöisesti rautaoksidipitoista savi-maata tai eläin- ja kasviperäisiä pigmenttejä. Osa luonnon punaisista pigmenteistä syntyi kuin vahingossa kuumennettaessa keltaista väriä. Punaisia pigmenttejä ryhdyt-tiinkin valmistamaan keinotekoisesti jo hyvin varhain. Osa kemiallisesti valmistetuista punaisista pigmenteistä on erittäin myrkyllisiä.
Yhtä kaikki punaiset pigmentit ovat kautta aikojen parhaiten maalauksissa säilyneitä pigmenttejä. Onhan meillä vielä tänä päivänäkin tuhansia vuosia vanhoja kallio-, luola- ja temppelimaalauksia todistamassa punaisen väriaineen ihannoinnista, käytöstä ja niiden kestävyydestä.
Punaokra ja punamulta
- (Fe2O3•H2O / FeO(OH)n / Fe2O3)
- rautaoksidipitoista savi- ja silikaattiperäistä maapigmenttiä, jotka voivat sisältää muun muassa kalsiumsulfaattia tai magnesiumia.
- Nämä pigmentit tunnetaan myös nimillä, bolus ja terra Pozzuoli.
Väriltään erivivahteiset rautaoksidit olivat jo esihistoriallisella ajalla tunnettuja. Keltaokrasta tehtiin kuumentamalla punaokraa, mutta luonnollista poltettua okraa tavataan usein rapautumistuotteena tuliperäisillä seuduilla hienoksi liettyneenä jokien rannoilla.
Punaisilla maapigmenteillä on erittäin korkea valon ja ilmaston kestävyys. Ne kuuluvatkin kestävyysominaisuuksiltaan parhaimpiin pigmentteihin; onhan punaisista rautapitoisista pigmenteistä todisteita aina kallio- ja luolamaalauksista saakka. Punaisia maapigmenttejä voidaan sekoittaa kaikkien muiden pigmenttien kanssa ja niitä voidaan käyttää liima-, tempera-, kaseiini-, öljy-, kalkki-, sementti- ja silikaattimaaleissa. Bolus on hyvin hienorakenteista, väriltään vaihtelevaa (punaruskean eri sävyt) savea, joka soveltuu erityisesti polimentin valmistukseen eli aitokultauksen tai taulumaalausten pohjustuksiin.
Punaiset maapigmentit eivät ole sävyltään kirkkaan punaisia vaan murrettuja sävyjä, sen mukaan, sisältävätkö ne muita mineraaleja. Punaiset rautaoksidit eivät ole myrkyllisiä. Punaisilla maapigmenteillä on hyvä emäksien ja happojen kesto ja niillä on erittäin hyvä peittävyys. Niiden värjäyskyky vaihtelee sen mukaan, kuinka savipitoista väriaine on.
Sinooperi
- (HgS)
- epäorgaaninen, punainen elohopeasulfidi.
Sinooperi oli kiistatta maalarin paras punainen pigmentti aina 1100-luvulle. Sinooperia ovat käyttäneet jo muinaiset egyptiläiset ja roomalaiset. Pigmentti oli tunnettu myös Meksikossa ja Inkojen Perussa. Sinooperin keinotekoisen valmistustavan arvellaan keksityn jo 300 jaa. Kiinassa.
Useimmat sinooperilajit ovat heikosti valonkestäviä ja mustuvat helposti. Sinooperia voidaan sekoittaa muiden pigmenttien kanssa. Sinooperia voi käyttää liima-, kaseiini-, tempera- ja öljyväreissä sekä kalkin kanssa. Sinooperi ei sovellu akvarelli- ja freskomaalaukseen. Lisäksi on huomioitava, että suorassa auringonvalossa temperoissa sekä vesiliukoisissa sideaineissa käytettyinä sinooperi tummuu ajan kanssa.
Aito sinooperi on myrkyllinen pigmentti. Keinotekoinen sinooperi valmistetaan elohopeasta ja rikistä. Sinooperin erottaa muista samansävyisistä punaisista pigmenteistä huomattavasti suuremman ominaispainon perusteella – ja kaupassa jopa kadmiumvärejä yli kymmenkertaisesti kalliimman hintansa perusteella.
Karmiini
- kokenillikirvasta (Coccus Cacti), saatua sinisävyistä punaista väriainetta, jota on kuvattu nimellä veripunainen.
Antiikin aikana karmiini tunnettiin nimellä Kermes, jota saatiin eräästä kilpikirvahyönteisestä. Värin alkuaine koostuu pääasiassa yhdisteestä, josta kemistit käyttävät nimeä kermeshappo. Väri saadaan esiin murskaamalla hartsin peittämät hyönteiset ja keittämällä ne lipeässä.
Karmiinin valon- ja emäksienkesto on valitettavan heikko. Jo keskiajalla kehitettiin karmiinin substraattipigmentin valmistus, jolloin saatiin muun muassa valon vaikutusta paremmin kestäviä sekä suhteellisen hyvin peittäviä, keinotekoisia värijäljitelmiä.
Vaikkakin karmiinia voidaan käyttää kaikkien pigmenttien kanssa, niin käytännössä siitä on hyötyä vain sinipigmenttisekoituksissa. Karmiinia käytetään runsaasti akvarellimaaleissa taidemaalauksessa. Öljymaaleissa sitä käytetään harvemmin, ammattimaalarit eivät käytä sitä tuskin koskaan. Hienolaatuisella karmiinipigmentillä on erittäin korkea värjäyskyky. Peittokyky etenkin puulle, kivelle tai rappaukselle on heikko. Lasuuripigmenttinä karmiini toimii siis erinomaisesti. Pigmentti ei myöskään ole myrkyllinen.
Krappilakka
- orgaaninen kasviväri, joka saadaan krappikasvin (Rubia Tinctorum), juurista keittämällä.
- Alitsariinikrappilakka (Al(OH)3) on orgaaninen keinotekoinen tervaväri, joka korvaa krappikasvista saadun värin.
Luonnollinen juureskrappilakka on kasvin juurista uuttamalla saatu arvokas väriaine, jota viljeltiin antiikin aikana laajalti tekstiilien värjäykseen ja jota tuolloin nimitettiin matarapunaksi. Synteettinen alitsariini, joka kehitettiin vuonna 1868, on kirkkaampaa ja myös halvempaa kuin aito luonnon krappilakka.
Aidolla krappilakalla ei ole kovinkaan hyvä valonkesto. Sen sijaan keinotekoisella alitsariinilla on kohtalaisen hyvä valonkesto ja se on itse asiassa yksi stabiileimmista orgaanisista värjäysaineista. Krappilakkojen käyttö on lähinnä vesiliukoisilla sideaineilla, kuten liima- ja temperamaaleilla, mutta myös öljyväreillä. Kalkkia aito krappilakka ja alitsariinivärit eivät kestä laisinkaan.
Synteettinen alitsariini oli niin huomattavan paljon luonnon matarapunaa pysyvämpi, vahva punainen pigmentti, että 1900-luvun alussa ryhdyttiin valmistamaan samalla menetelmällä muitakin ns. substraattivärejä, jotka oli tuotettu kivihiilitervasta. Krappilakka ja alitsariini eivät ole myrkyllisiä pigmenttejä.
Kromipunainen
- (PbCrO4•Pb(OH)2)
- keinotekoinen kromi-metallia sisältävä mineraalipigmentti.
1800-luvun alusta alkaen ryhdyttiin käyttämään kromipunaista, -oranssia ja -keltaista. Tämä kirkkaan punainen kide, krokoiitti löytyi Siperiasta jo 1700-luvulla, mutta valmiiksi pigmentiksi se valmistui vasta 1800-luvulla. Erilaisissa kemiallisissa käsittelyissä kromista saatiin sitruunankeltaisesta väristä vahvin oranssi pigmentti, jonka taidemaalarit olivat milloinkaan nähneet. Jatkokäsittelemällä oranssia edelleen se muuttui kauniin tummanpunaiseksi.
Kromipigmenttien värivoima on erittäin suuri. Kromipunaisella on erittäin hyvä valon- ja ilmastonkestävyys. Oranssinpunaisten pigmenttien värjäyskyky on suurempi kuin tummanpunaisen, kun taas kromipunaisen peittävyys on hyvä. Kromivärit soveltuvat parhaiten käytettäväksi öljymaaleihin.
Kromipigmentit ovat erittäin myrkyllisiä ja turvallisemmat väriaineet ovatkin korvanneet nämä pigmentit.
Rautaoksidipunainen
- (Fe2O3)
- keinotekoinen mineraalipigmentti.
- Riippuen pigmentin alkuperämaasta, tunnetaan se hyvin monilla eri nimillä kuten englanninpunainen, italianpunainen, intianpunainen, pompejinpunainen, hangonpunainen, venetsianpunainen, rautapunainen ja Caput Mortuum.
Rautaoksidipunainen on läheistä sukua punaisille maapigmenteille. Kauniit tummanpunaiset ja violetinsävyiset rautaoksidit, joita saatiin erään rikkihappovalmistuksen sivutuotteena, olivat tunnettuja jo keskiajalla. Keinotekoisen rautapunaisen kehittäminen ja valmistus kehittyi vasta 1850-luvun jälkeen. Väri saadaan rautamalmista. Vahvasti kuumentamalla rautaoksidinpunaista, saadaan violetteja sävyjä, jotka markkinoidaan Caput Mortuumin nimellä.
Kaikki rautaoksidivärit ovat erittäin hyviä valon ja ilmaston vaikutusta kestäviä sekä hyvin peittäviä pigmenttejä. Punaisia rautaoksidipigmenttejä voidaan sekoittaa kaikkien muiden pigmenttien kanssa ja ne soveltuvat käytettäväksi kaikkien maalityyppien kanssa kuten: pastelli-, liima-, tempera-, kaseiini-, kalkki- ja silikaattimaaleihin.
Kaikilla rautaoksidipunaisilla on hyvä peittokyky, mutta huono laseerausvoima. Pigmenttejä voidaan käyttää niin sisä- kuin ulkomaalauksessa, eivätkä ne ole myrkyllisiä.
Kadmiumpunainen
- (CdS(Se))
- myrkyllinen raskasmetallista saatava pigmentti.
Kadmiumpunainen on perusteiltaan kadmiumkeltaista (kadmiumsulfidi), jossa seleeni korvaa osan rikistä. Se keksittiin vuonna 1817, mutta kaupallistui vasta 1910-luvulla. Nykyään kadmiumvärien myrkyllisyyden vuoksi ne on korvattu lähinnä orgaanisilla punaisilla pigmenteillä.
Kadmiumpunainen on erittäin vakaa ja vahva punainen. Se soveltuu sisätiloissa käytettäväksi ja sekoitettavaksi kaikkien maalien sideaineisiin. On kuitenkin vältettävä sen sekoittamista lyijy- ja kromipitoisiin pigmentteihin. Kadmiumpigmentit liukenevat parhaiten alkoholiin.
Kadmiumvärit ovat myrkyllisiä pigmenttejä, mutta vain lievästi, jolloin ne eivät ole suuri vaara maalarille. Silti huolta aiheuttavat ympäristön raskasmetallien terveysvaikutukset, joten kadmiumvärejä on korvattu muun muassa kinakridoneilla.