Aidakset

Riukuaita on kuulunut vuosisatoja suomalaiseen maalaismaisemaan. Sen teossa on ollut pieniä paikallisia eroja.

Nimitykset ovat vaihtelevat maakunnittain ja pitäjittäin Etelä-Suomessa termillä ’riukuaita’ tarkoitetaan pyöreistä riu’uista yksittäisiin tolppiin naulattua aitaa. Vitsaksilla sidottuun aitaan puut halkaistiin eli särjettiin paksummista puista, nykyisin halkaisu on jäänyt pois ja vitsaksilla sidottu aita tehdään lähes aina riu’uista. Riukuaidan nimityksiä löytyy useita: puinen viisto-, piste- tai pistoaita eli aidasaita, juoksuaita, panenta-aita, pintaaita, suolsoaita, suoltoaita ja särentäaita. Pääperiaatteet niissä ovat kuitenkin samat. Riukuaita on perinteinen suomalainen ja pohjoiseurooppalainen maaseudulla käytetty aita.

Aita tehdään vierekkäin pystyyn asetetuista seiväspareista, niiden varaan viistoon asetetuista riu’uista sekä seipäitä yhteen sitovista vitsaksista. Aitaan kuuluvat myös erilaiset portit ja veräjät. Aitaa voidaan tukea muutaman seiväsparin välein ns. varokkailla eli vinoilla, jotka ovat sitä vasten tulevia mutta aidanseipäitä lyhyempiä vinotukia.

Historiaa

Aidat kehittyivät, kun pellot ja niityt ympäröitiin aitauksella, jotta eläimet pysyisivät niiden ulkopuolella eikä sisällä. Jo 1800-luvun jälkipuolella kotieläinten omistajat yritettiin lailla määrätä pitämään eläimensä laidunaitojen sisäpuolella, mutta lopullisesti aitaustapa muuttui vasta 1950-luvulla. Peltojen ja niittyjen aidat tehtiin yleensä puusta, ja siksi puinen, vitsoilla sidottu riukuaita on vanhimpia Suomessa tavattuja aitatyyppejä. Aitamallit vaihtelivat maakunnittain. Itä-Suomessa tehtiin tiheitä aitoja, joiden tarkoitus oli estää sikoja pääsemästä peltoon sekä jäniksiä syömästä rukiin orasta. Jos seudulla ei pidetty sikoja, aitoihin jätettiin tarkoituksella aukkoja, joihin pantiin jänispauloja. Yksi perusperiaate on kuitenkin ollut, että mitä lähempänä kylää aita oli, sitä tiheämmäksi ja muutenkin paremmin se oli tehty, sillä kylässä ja sen lähellä karja ja myös siat laidunsivat vapaina. Kivisillä seuduilla pellolta koottiin kiviaitoja, joiden päälle voitiin pystyttää riukuaita.

Aitatarpeet ja aidan tekeminen

Parasta puuta aitoihin on kuusi ja kataja, josta tehdään ainakin aidan seipäät. Ne tehdään ylipitkiksi. Kun aitaa korjataan, lahoa tyveä vain veistetään teräväksi ja seiväs palvelee samalla paikalla. Kuusennäre on myös hyvä aitapuu. Jos on käytössä harvennettavia haapoja, kuoritut haapapuut kestävät kauan riukuina. Sidontavitsaksina on näre paras, mutta myös koivusta tehdään vitsaksia.

Kun rautalanka tuli laajemmin käyttöön, riukuaitoja alettiin sitoa myös sen avulla. Aidan tekeminen eli aidanpano oli useimmiten miesten työtä viljankylvön jälkeen, mutta myös naiset tekivät aitoja. Peltoaidan aidakset oli otettu jo edellisenä talvena metsästä ja ajettu työmaalle, metsässä aita tehtiin lähistön puista. Aidan pystytys oli siksi melko nopeaa työtä.

Aidan käyttö

Kylästä johti tavallisesti ulkopalstoille ja metsälaitumille riukuaitojen reunustama kuja, joka oli tehty erityisesti eläinten kuljetusta ajatellen. Pelto- ja niittyaidat tarkastettiin keväisin. Niillä alueilla, missä oltermannilaitos kukoisti, saattoi oltermannin sauva olla laillisen aidan korkuinen eli seitsemän korttelia (103,6 cm). Siksi se oli sopiva mittatikku aidan tarkastukseen. Aidat olivat tieliikenteen kannalta hankalia. Kun matkaaja ajoi tai ratsasti kyläteitä, oli tämän tästä edessä portti ja sen avaaminen ja sulkeminen. Yhden kilometrin matkalla saattoi olla kymmenkunta porttia, jotka kaikki olivat kiinni.

Pystyseipäät isketään maahan pareittain noin 110 senttimetrin välein. Alkureiät tehdään rautakangilla, ja seipäiden väliin jätetään aidaksen mentävät raot. Tolpat kannattaa jättää aluksi hieman kallelleen toisistaan poispäin. Ne suoristuvat, kun vitsakset sidotaan kiinni. Sisäänpäinkallistus vaikeuttaa riukujen laittoa ja sitomista. Aita etenee suoraan, kun oikea linja katsotaan linjanarulla tai linjapuulla. Seipäitä ei katkota tasamittaisiksi vaan ne saavat jäädä eripituisiksi.

Aidasten latominen aloitetaan asettamalla noin 1,5 metrin mittainen riuku ensimmäisen seiväsparin väliin. Tyvipää nostetaan maasta irti pienellä kivellä. Kun latva lepää maan varassa, aidas asettuu kaltevaan kulmaan. Tämän jälkeen sidotaan ensimmäinen vitsas, ja toinen vähän pidempi aidas nostetaan tyvipäästään sen varaan. Vitsaksia ja aidaksia lisätään vuoron perään.

Vitsakset kiedotaan tiukasti kahdeksikon muotoon seipäiden ympärille. Halkaistu puoli kierretään aina seivästä vasten. Vitsakset kiristetään kirveen hamaralla. Kuivuttuaan sidos on erittäin tiukka ja kestävä. Vitsaksia tulee kuhunkin seiväspariin kolme kappaletta, aloitukseen ja lopetukseen useampia. Riu’uilla säilyy koko ajan sama loiva kulma. Kun aloituksesta on selvitty, voidaan käyttää pitkiä aidaksia. Riukuja ladotaan kerros kerrallaan. Kerros viedään ylhäältä alas saakka, mihin tarvitaan 2–3 aidasta. Kerroksen aloittava eli ylin aidas laitetaan tyvipuoli ylöspäin ja lopettava aidas on tyvipuoli alaspäin. Paksu tyvi kestää heinikossa maan rajassa pitempään kuin hento latva. Kun riukukerros on valmis, siirrytään tekemään seuraavaa. Jokainen täysimittainen kerros tukeutuu kolmeen vitsakseen.

Aidan kallistelu estetään vinotuilla, jotka kiinnitetään vitsaksilla joka toiseen tolppapariin vuorotellen kummallekin puolelle. Aloituksessa ja lopetuksessa vinotukia kannattaa käyttää molemmin puolin. Vinotuet antavat aidalle huomattavasti lisävuosia. Vanhan riukuaidan ikää pystytään jatkamaan hakkaamalla seipäitä maahan syvempään ja tekemällä lisäseipäitä.

Tarveaineet talvella

Aidalle saadaan paras kestävyys, kun seiväs- ja aidaspuut kaadetaan talvella, viimeistään ennen pääsiäistä puun ollessa vielä lepotilassa. Riu’ut aisataan eli kuoritaan kolmelta neljältä sivulta ja annetaan kuivua ilmavassa paikassa. Aidaspuuna käytetään kuusta, mäntyä tai haapaa, ja seipäinä pelkästään havupuita. Koivu ja leppä lahoavat nopeasti, joten niiden käyttöä kannattaa välttää, jos haluaa aidalle pitkää ikää.

Aidasmateriaali on tyvipäästään vahvuudeltaan ohuen käsivarren paksuista. Seiväspuut ovat ohuempia, neljä-viisisenttisiä. Sopiva mitta aidaksille on 3,5–6 metriä. Seipäät ja vinotuet ovat 2–3- metrisiä.

Tarveaineita menee aika runsaasti. 25 metriä pitkään aitaan tarvitaan pystytolppia 46 kappaletta, vinotukia 13 ja aidasriukuja 70. Vitsaksia sidotaan noin 80 kertaa. Tällaista materiaalimäärää ei välttämättä omalta tontilta löydy, vaan kannattaa katsella ja kysellä läheisten metsänomistajien metsien hoitotarvetta. Harvennusmetsien ”roskapuu” soveltuu riukuaidan tekoon oivallisesti.